Tampereen Autolasipalvelu logo

Tampereen Autolasipalvelu

Tampereen Autolasipalvelu Oy on vuonna 1993 perustettu autolasiliike, jonka liiketoiminnan ylöjärveläinen yrittäjäpariskunta Katri ja Eero Eloranta osti vuonna 2011. Yritystä lähdettiin kasvattamaan ennakkoluulottomasti ja yritykseen palkattiin uusia osaajia. Vuoden 2011 lopulla yritys laajensi toimintaansa autojen akkumyyntiin, jonka osalta aputoiminimeksi tuli Epilän Akkumyynti.

Vuoden 2014 alussa yritys muutti Pispalan valtatie 91:een ja laajensi toimintaansa edelleen monimerkkikorjaamopuolelle. Autofit Epilän Autohuolto aloitti uusissa tiloissa 1.4.2014 ja yritykseen palkattiin autonasentajia sekä työnjohtaja vetämään autohuoltotoimintaa.

1.4.2016 yritys liittyi First Stop -rengasketjuun ja sen myötä First Stop Tampere aloitti rengasmyynnin ja rengashotellitoiminnan. 1.1.2021 yritys muutti Pispalan valtatie 94:ään. Kaikki palvelut säilyivät ennallaan.

Toiminnan laajennettua yrityksen yhteiseksi markkinointinimeksi otettiin Autopalvelukeskus Tampere, jonka alta löytyy erikoisosaamista tuulilasien korjausten ja vaihdon (Tampereen Autolasipalvelu) lisäksi auton akuista (Epilän Akkumyynti), autohuollosta (Autofit Epilän Autohuolto, monimerkkikorjaamo) sekä renkaista (First Stop Tampere).

Tutustu myös muihin autokorjaamoihin kaupungistä ​

Euromaster Tampere Lakalaiva logo
Tervetuloa Euromaster Tampere Lakalaivaan, Korjaamonkatu 1:een. Meiltä löydät uudet renkaat ja vanteet henkilö- ja pakettiautoihin sekä kaikkiin raskaan kaluston ajoneuvoihin. Rengaspalvelumme kattavat mm. asennukset, korjaukset sekä rengassäilytykset.
Tampereen Huoltoykkönen logo
Tampereen Huoltoykkönen on Lielahdessa sijaitseva, vahvan ammattitaidon monipuolinen autohuolto ja autokorjaamo. Mottomme ”Asiakas on aina ykkönen” näkyy sekä palvelun, että työn jäljen laadussa.
M3 Auto Oy logo
Olemme yskityinen monimerkkikorjaamo Tampereella. Huollamme ja korjaamme niin pienet kuin suuremmatkin viat, laadukkailla varaosilla sekä järkevästi hinnoiteltuna.
Vianor logo
Meiltä saat kaikki rengas- ja autohuoltopalvelut saman katon alta. Laajasta valikoimastamme löydät juuri sinulle sopivat renkaat ja vanteet, ja henkilöstömme auttaa mielellään aina tarvittaessa.
Mikan & Anssin Autohuolto Oy Tampere logo
Mikan & Anssin Autohuolto Oy on Jyväskylässä, Tampereella sekä Hollolassa toimiva täyden palvelun autokorjaamo. Teemme ammattitaitoisesti kaikenmerkkisten henkilö- ja pakettiautojen huollot ja korjaukset.
bestdrive logo
BestDrive Tampere on täydenpalvelun rengastalo jossa hoituvat myös määräaikaishuollot. Suoritamme autosi huollot ja korjaukset sekä tuulilasin vaihdot ja rengastyöt nopealla ja joustavalla aikataululla.
Tampereen Käyttöauto Oy logo
Käyttöauto on luotettava autoliike. Uusien ja käytettyjen autojen lisäksi tarjoamme täydelliset huoltopalvelut. Saat meiltä vastauksia auton omistamiseen liittyviin kysymyksiin, varmuutta auton ostamiseen sekä aidosti välittävää palvelua.
Uusi Autohuolto huoltaa ja korjaa kaikki automerkit ammattitaidolla ja taatusti kilpailukykyiseen hintaan. Palvelemme sinua Hämeenlinnassa, Haminassa, Lempäälässä sekä Tampereella. Kaupan päälle saat aina parempaa palvelua!