Elon Musk kutsuu muita autovalmistajia käyttämään Teslan ohjelmistoja, akkuja ja muuta tekniikkaa

Päivitetty: 28.3.2023

Tesla on avoin ohjelmistojen lisensointiin sekä voimansiirtojen ja akkujen toimittamiseen. Yritämme vain kiihdyttää kestävän energian kehitystä, emme murskata kilpailijoita!

Teslan interior

Teslan perusti vuonna 2003 joukko insinöörejä, jotka uskoivat, ettei ihmisten tarvitse tehdä enää kompromisseja ajaakseen sähköllä. Sähköautot voisivatkin tulevaisuudessa olla jopa parempia ja nopeampia, kuin bensiinillä toimivat. Tesla myös uskookin, että mitä nopeammin maailma lakkaa luottamasta fossiilisiin polttoaineisiin ja siirtyy kohti päästötöntä tulevaisuutta, sitä parempi.

Vaikka Tesla tunnetaan kiistattomana johtajana sähköautojen markkinoilla, yksinään yritys ei voi muuttaa koko autoteollisuuden kestävän kehityksen suuntaa. Kestävän kehityksen edistämiseksi myös muiden autovalmistajien tulisi kulkea yhä enemmän kohti sähköistämistä ja sähköautoja. Mikäli Elon Muskin viimeaikaisiin twiitteihin on uskominen, näyttää siltä, että Tesla on hyvinkin valmis ojentamaan auttavan kätensä tämän operaation nopeuttamiseksi.

Teslan ohjelmistot, akut ja voimansiirto myös muihin sähköautoihin

Elon Muskin mukaan Teslan tehtävänä ei ole murskata kilpailijoitaan automarkkinoilla. Sen sijaan yrityksen päämääränä on nopeuttaa kestävän kehityksen kasvua, ja Tesla onkin valmis tekemään kaiken voitavansa tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Tesla on muun muassa valmis luovuttamaan kilpailijoilleen avainkomponentit, joiden avulla he pystyvät valmistamaan Teslaan verrattavia sähköautoja.

Tesla on avoin ohjelmistojen lisensointiin sekä voimansiirtojen ja akkujen toimittamiseen. Yritämme vain kiihdyttää kestävän energian kehitystä, emme murskata kilpailijoita!

Musk kirjoitti twiitissään.

Miten tämä voi hyödyttää myös Teslaa?

Eräässä twiitissään Musk totesi, että Tesla olisi valmis jakamaan komponenttien ohella myös esimerkiksi ohjelmistonsa kilpailijoiden kanssa. Näiden ohjelmistojen joukossa olisi hyvinkin tunnettu Autopilot, joka voisikin tarjota huomattavan edun automarkkinoille ja tulevaisuuden kehitykselle. Teslan Autopilot on melko riippuvainen tieliikenteen muiden käyttäjien tuottamista tiedoista, joten kyseisen ohjelman lisääntyminen yhä useampiin autoihin auttaisi myös Teslaa itseään kehittämään sovellusta laajemman tietokannan avulla. Autopilot- järjestelmää pyritäänkin jatkuvasti kehittämään, jotta se tekisi ajosta tulevaisuudessa yhä turvallisempaa, ja mahdollisesti jopa täysin automaattista.

Tesla Model X autopilot

Autopilot- järjestelmän turvallisuus- ja mukavuustoiminnot tekevät tällä hetkellä suurimman työn kuljettajan puolesta ajon aikana, mutta vaativat kuitenkin kuljettajan täyden huomion ja valvonnan. Järjestelmä mahdollistaa lukuisten turvallisuustoimintojen ohessa myös muun muassa automaattisen autokaistaohjauksen, kiihdytyksen sekä jarrutuksen. Navigoidessa Autopilot- järjestelmä myös optimoi ajoreittiä ehdottamalla kaistanvaihtoja, sekä ohjaa auton sokkeloisista moottoritien liittymistä kohti määränpäätä. Auton etsiessä jatkuvasti parasta mahdollista reittiä, parantuu mukavuuden ohella myös ajon taloudellisuus.

Tesla Supercharger

Teslan Supercharger- verkon avulla Teslan omistajat voivat ajaa pitkiäkin matkoja sähköautoillaan ilman pitkää, yön yli kestävää lataamista. Useimmilla sähköautoilla akun lataaminen lähes tyhjästä täyteen voi kestää jopa reilusti yli kymmenen tuntia, kuitenkin riippuen täysin latauspisteestä. Supercharge- ominaisuudella onkin siis ollut suuri merkitys Teslan sähköautojen menestykselle ja autojen käytännöllisyydelle.

Tesla Supercharger- latausasemien verkko otettiin käyttöön vuonna 2012 ja vuoteen 2020 mennessä Supercharger- latureita löytyy maailmanlaajuisesti jo yli 16 000 kappaletta 1 826 eri asemalla. Supercharger- asemien avulla Teslan sähköautot voidaan ladata verkossa noin tunnin sisällä, ja usein laturit sijaitsevatkin esimerkiksi ravintoloiden ja ostoskeskusten läheisyydessä. Kuljettajan ei tarvitse valvoa latausta, vaan auton voi jättää latautumaan esimerkiksi kauppareissun tai ravintolaillallisen ajaksi.

Vuonna 2018 Musk huomautti, että Teslan Supercharger ei sijaitse ”aidatussa puutarhassa”, vaan olisi hyvinkin käytettävissä myös muihin ajoneuvoihin. Puhuessaan vuoden 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen tapahtumista, totesi Musk Teslan kiinnostuksen yhteistyöhön muiden sähköautoteollisuuden autovalmistajien kanssa, mikäli he maksaisivat ja jakaisivat kustannukset suhteessa käyttöön.

Olemme aina sanoneet, että tätä ei ole tarkoitettu aidattuun puutarhaan ja tuemme mielellämme muita autovalmistajia, sekä annamme heidän käyttää Supercharge- asemiamme. Heidän on vain jaettava kustannukset suhteessa heidän ajoneuvojen käyttöön nähden, ja kyettävä hyväksymään latausasteemme sekä liittimemme, tai heillä tulisi ainakin oltava sovitin liittimeemme. Tämä on asia, jota kohtaan olemme todella avoimia.

Elon Musk

Toistaiseksi vain Bollinger Motors on julkisesti ilmaissut halunsa käyttää Teslan Supercharge- asemia B1- ja B2- maastoajoneuvoihinsa. Tesla ja Elon Musk eivät ole kuitenkaan antaneet julkista vastausta pyyntöön.

Teslan paikka autoteollisuudessa eroaa kuitenkin paljon muutaman vuoden takaisesta. Tesla on nykyään paljon rauhallisemmilla vesillä, ja se voi hyvinkin laajentaa liiketoimintaansa muille autovalmistajille, jotka yrittävät tehdä kannattavaa sähköautoa. Mitä nopeammin eri autovalmistajat siirtyvät valmistamaan erilaisia sähköajoneuvoja, sitä nopeammin voimme siirtyä pois fossiilisilla polttoaineilla toimivista autoista, joka onkin Teslan pääasiallinen tavoite.

Jaa tämä artikkeli:

Suosittuja artikkeleita:​

Sisällysluettelo

Sähkövertailu
Sähkövertailu.fi:n tarkoituksena on auttaa suomalaisia vertailemaan sähkösopimuksia, jotta he voivat löytää itselleen parhaan sähkösopimuksen ja saada samalla selvää säästöä.