fbpx

Vuoden 2021 Lucid Air

Lucid Air 2021

Yleiskatsaus

Yltäen täysin sähköisesti 832 kilometrin toimintasäteeseen jopa 1080 hevosvoiman tehoilla, pyrkii vuonna 2021 julkaistava Lucid Air olemaan muutakin kuin vain Tesla-kopio. Startup -yhtiö Lucid Motorsin ensimmäinen sähköautomalli tuo mahtavaa aerodynaamista muotoiluaan esille kuitenkaan toimivuutta ja tyylikkyyttä unohtamatta. Sen ilmava ja edustava matkustamo on yltä päältä peitetty lasisella kuvulla, joka varmasti täyttää tunnelmallisen mallin luomat odotukset. Air yhdistää käytännöllisyyden teknologian kanssa, tarjoten avarat säilytystilat sekä kattavan määrän ajoavustimia.

Yhtiö myös kertoo, että auton omistajien pitäisi pystyä lataamaan yli 480 kilometriä toimintasädettä 20 minuutissa käyttäen hyväksi pikalatausasemia. Myös nopeutta arvostavat kuskit on otettu huomioon, sillä Air:n nopein versio kykenee kulkemaan neljännesmailin, eli noin neljäsataa metriä alle kymmenessä sekunnissa. Toki, Lucid Air kuulostaa ennemminkin 80-luvun coverbändiltä kuin luksusautolta, mutta kyllä Tesla Model S: kin kuulosti hämärältä 1800-luvun sähkökeksinnöltä mallin ensiesittelyssä. Vain aika näyttää kuinka korkealle vuoden 2021 Air todellisuudessa kapuaa.

Mitä uutta vuosi 2021 tuo?

Siinä missä Tesla on vakiinnuttanut itsensä johtavana sähköautovalmistajana, on Lucid Motors tällä hetkellä parhaiten tunnettu akkujen toimittamisesta Formula E kilpa-autoille. Nyt uusi sähköauto nousukas aikookin haastaa muut ylelliset vaihtoehdot kuten esimerkiksi Model S:n ja Porsche Taycan:in tuliterällä 2021 Air henkilöautollaan.

Hinnoittelusta, sekä malleista

  • Perusmalli – 79 995 $
  • Touring – 90 000 $
  • Grand Touring – 139 000 $
  • Dream Edition – 169 000 $

Sikäli kun vielä odotamme lisätietoja Air:n perusmallista – joka ei myöskään tule olemaan saatavilla ennen vuotta 2022 – ohjaisimme ostajia Grand Touring-mallia kohti. Vaikka se maksaa huomattavasti enemmän kuin Touring, on siinä 175 kilometriä pidempi ajokantama (EPA, 830 km), sekä 150 hevosvoimaa enemmän. Vaikkakaan asiakkaat eivät Pohjois-Amerikassa voi tehdä tilauksia ennen kevättä 2021, voivat he tehdä varauksen autosta täysin hyvitettävissä olevalla varausmaksulla, alkaen 1000 dollarista.

Mottori, vaihteisto ja suorituskyky

Lucid Air tullaan varustamaan kahdella sähkömoottorilla, jotka tarjoavat mukautuvan voimanvälityksen, sekä eri hevosvoimamäärien vaihtoehtoja. Touring-malli tuottaa 650, Grand Touring 800, ja huippuluokan Dream Edition huikeat 1080 hevosvoimaa. Odotamme myös yksimoottorisen takaveto version liittyvän aikanaan mallistoon. Sitä odotellessa Lucid Motors väittää nopeimman Air:in kiitävän neljännesmailin 9.9 sekunnissa yltäen yli 230 kilometriin tunnissa, joka on älyttömän kovaa jopa suuritehoisille autoille. Tämän mallin nopeimman version huippunopeus tulee myös olemaan juuri yli 270 kilometriä tunnissa.

Air:issa tulee olemaan myös tukeva ilmajousitus, jolla yhtiö väittää auton tarjoavan tasaista kyytiä kovemmissakin vauhdeissa. Auton alhaisen painopisteen odotetaan myös auttavan ohjattavuudessa, samalla tavoin kuten esimerkiksi Tesloissa.

Toimintasäde, lataaminen, sekä akun elinikä

Lucid Airissa tulee EPA-arvioiden mukaan olemaan jopa 832 kilometrin toimintasäde, joka tarkoittaisi, että siinä olisi pisimmälle kantava toimintasäde kaikista tällä hetkellä markkinoilla olevista täyssähköautoista. Yhtiö on myös kertonut, edullisimpien mallien lyhyemmästä toimintasäteestä, joka on tosin täysin odotettavissa. Lucid Motors ei kuitenkaan ole julkaissut perusmallin arvioitua toimintasädettä, mutta ilmoittaa, että Touring-mallilta odotetaan yli 650 kilometrin toimintasädettä siinä missä Dream Edition- mallin pitäisi pystyä kulkemaan noin 750 ja 800 kilometrin toimintasäteen välillä yksittäisellä latauksella.

Lucid Air rear view

Air sisältää 113 kilowattitunnin akun ja kykenee DC pikalataukseen. Tähän kytkettynä tulisi auton kyetä lataamaan 480 lisäkilometriä toimintasäteeseensä noin 20 minuutissa. Uudet omistajat tulevat myös nauttimaan kolmen vuoden edestä maksuttomasta pikalatauksesta Electrify America:n latausasemilla. Näihin latauksiin ei ole ylärajaa, niin kauan kuin latauksia käytetään henkilökohtaiseen, eikä suinkaan kaupalliseen käyttöön.

Taloudellisuus ja tosielämän kulutus

Kumpikaan, Lucid Motors, eikä EPA ole julkaissut mitään yksityiskohtia Air:in hyötysuhteesta. Vaikka EPA-arvio onkin annettu yli 830 kilometrin toimintasäteelle, ei tämän faktan todenperäisyyttä pystytä testaamaan kuin vasta tuotantoversion koeajossa.

Sisätilat, mukavuus ja tavaratila

Air on tarkoitettu ylelliseksi autoksi ja täten sen kauniiseen sisätilaan on istutettu mitä upeimpia materiaaleja sekä huipputeknologiaa. Yhtiö on myös erityisen ylpeä auton laajasta matkustajatilasta, jota korostaa kookas takapenkki. Vaikka jo perusmallin takapenkistä sanotaan, että se on mukavasti istuttava kolmelle aikuiselle, on ostajalla mahdollisuus valita Excecutive Rear Seating-vaihtoehto, joka luo säätömahdollisuuksia äärimmäisen mukavuuden takaamiseksi.

Air:in matkustamo on varusteltu miltei kokonaan lasisella katolla, joka tekee siitä entistä ilmavamman tuntuisen, ja joka edesauttaa näkyvyyttä ulos. Auton etummainen keskikonsoli pyrkii tuomaan lisäsäilytystilan sisään vedettävän kosketusnäytön takaa, sekä suuren keskikonsolin kopan sisältä, jossa on mukinpidikkeet, sekä paikkoja älypuhelimelle. Etutavaratilan kerrotaan myös olevan suurempi kuin missään muussa sähköautossa, ollen tilavuudeltaan yli 280 litraa.

Viihdejärjestelmä ja yhdistettävyys

Lucid Air on varustettu hienostuneella viihdejärjestelmällä, joka sulauttaa ison ylemmän kosketusnäytön täysin digitaaliseen mittaristoon, sekä tabletinomaisen alemman kosketusnäytön, joka hoitaa muun muassa auton lisätoimintoja. Myös puhetunnistuksen sanotaan tunnistavan luonnolliset lausahdukset. Käyttöliittymässä on tekoälyllinen avustaja, joka oppii käyttäjän musiikki-, sekä ilmastointiasetukset. Ohjauslaitteiden lisäksi ratissa on muutama erillinen kytkin ohjaamaan ilmastointia, sekä äänentoistojärjestelmää.

Turvallisuus sekä ajoavustimien ominaisuudet

Vuoden 2021 Lucid Air ei ole vielä päässyt Yhdysvaltojen tieliikenneturvallisuusviranomaisten törmäystesteihin. Auto tulee kuitenkin tarjoamaan liudan ajoavustinteknologiaa, sekä tason 3 autonomisen ajamisen ominaisuudet.

Takuu ja huollon kattavuus

Lucid Motorsin ollessa startup autonvalmistaja ilman aiempia tuotteita, emme tiedä mitään yhtiön takuun tai huollon kattavuudesta. Yhtiö on kuitenkin sanonut kilpailevansa Teslan kanssa, joten on mahdollista, että Lucid tarjoaisi samankaltaista neljän vuoden takuuta.

  • Rajatun takuun oletetaan kattavan vähintään neljä vuotta, tai 80 000 km
  • Voimansiirron takuun oletetaan kattavan vähintään kahdeksan vuotta, tai 160 000 km
  • Maksutonta etukäteen suunniteltua huoltoa ei ole tiedossa