fbpx

Sähköautot ja moottoriurheilu

Sähköautot ja moottoriurheilu

Suomalaiset seuraavat lätkän ohella innokkaasti moottoriurheilua. Moottoriurheiluun liittyvät ympäristökysymykset ovat kuitenkin kiistattomia, joten paineet alan sähköistämiseen ovat kovat. Sähköautoteollisuuden taivaalla on näkynyt viime kuukausina synkkiä pilviä Eurooppaa uhkaavan energiakriisin myötä ja sähköautojen tulevaisuuteen liittyy muutenkin monia kysymysmerkkejä.

Sähköauton tulevaisuus akkupulan uhkan varjossa

Polttomoottoriautojen myynti Euroopan Unionin alueella päättyy EU-maiden päätöksen mukaisesti vuonna 2035. Tästä huolimatta sähköauton tulevaisuus ei näytä ikävä kyllä pelkästään valoisalta. Sähköntuotantoon ja saatavuuteen liittyvät kysymykset herättävät keskustelua ja akkupula voi tulla eteen jo vuonna 2024.

Sähköautojen kysyntä tullee kasvamaan lähivuosina huomattavasti, mutta niiden tuotantokustannukset ovat niin ikään kasvussa. Autojen tuotantokustannusten nousu liittyy etenkin nikkelin, magnesiumin, koboltin ja litiumin toimitusvaikeuksiin. 

Tästä seurauksena on paitsi hintojen nousu myös pienemmät voittomarginaalit. Korkeammat kuluttajahinnat voivat muodostaa vielä nykyistä enemmän pullonkaulaa sähköautomarkkinoille, sillä sähköauton hankintatuki, johon palaamme tarkemmin hieman alempana, on tulossa Suomessa tiensä päähän ensi keväänä.

Mikä on halvin tai paras sähköauto?

Onko paras sähköauto myydyin sähköauto vai kenties ulkoisesti tyylikkäin menopeli? Se, mitä kukin pitää parhaana sähköautona, on osittain mielipidekysymys. Mikäli mahdollisimman pitkä akunkesto on ykkösjuttu, on Cupra Born oiva valinta. Auton toimintamatka on nimittäin jopa 544 kilometriä. 

Mercedes benz sähköautot

Myös Mercedes Benzillä on lukuisia sähköautovaihtoehtoja, joilla voi ajaa huoletta 400-500 kilometriä. Näistä mainittakoon täyssähköinen EQA-maasturi, jonka toimintamatka yhdellä latauksella on jopa 520 kilometriä.

Halvinta uutta sähköautoa etsivä on voinut törmätä myös suomalaisissa autoliikkeissä romanialaisen Dacian Spring -sähköautoon, jonka perusmallin hinta on ainoastaan noin 22 000 euroa. Leudoimmille alueille suunnatun auton kohdalla ongelmaksi voi tosin osoittautua se, ettei se ole virallisesti maahantuotavien mallien listalla. Tämä voi vaikuttaa tulevaisuudessa muun muassa tarvittavien varaosien saatavuuteen.

Vuoden 2023 suomalaisia sähköautomarkkinoita silmällä pitäen moni odottaa innolla muun muassa Mini Cooperin, Hyundai Konan ja maailman ensimmäisen sähkö-Jeepin, Avangerin, lipumista markkinoille. Omat uutuuteensa ovat tuomassa lisäksi ainakin 5-sarjansa myös sähköversioineen julkaiseva BMW sekä Skoda ja Porche.

Sähköauto vai hybridiauto?

Kas siinä pulma. Toistaiseksi hybridiauto on turvallisempi ratkaisu ainakin taajama-alueiden ulkopuolella elävälle, joka tarvitsee autoa pitkien matkojen kulkemiseen ilman varmaa latausmahdollisuutta. Oman painoarvonsa tuo energiamuotojen hinnanvaihtelu. 

Kuluvan syksyn aikana sähköautojen kysyntä on notkahtanut huomattavasti. Autoteollisuus- ja tuottajat ry:n mukaan viime kevään ja alkukesän välisenä ajanjaksona täyssähköautojen määrä oli noin 30–35 prosenttia kaikista asiakastilauksista. Sähköautojen kysyntä on nyt vain varjo entisestään, sillä se on pudonnut noin 17–24 prosentin tuntumaan. 

Valtio tukee uuden, täyssähköisen henkilöauton hankkimista 2 000 euron hankintatuella 1.1.2022–31.3.2023. Summa on toki tyhjää parempi, mutta silti melko vaatimaton tuliterän sähköauton hintaan suhteutettuna. Täyssähköisten paketti- ja kuorma-autojen kohdalla tukea olisi tarkoitus jatkaa aina vuoden 2024 loppuun saakka.

Vertailukohtana kerrottakoon, että länsinaapurissamme Ruotsissa uuden täyssähköauton hankintaa on tuettu aina viime päiviin saakka peräti 70 000 kruunulla eli noin 6 450 eurolla. Tuki oli tarkoitus laskea heti ensi vuoden alusta 50 000 kruunuun eli noin 4 600 euroon, mutta Ruotsin hallitus ilmoitti alkuviikosta, että sähköautobonus lakkautetaan välittömästi. Tuki on kannustanut sähköauton hankintaan, sillä lokakuussa vajaat 36 prosenttia kaikista ensirekisiteröidyistä autoista oli täyssähköautoja. 

Ilta-Sanomien mukaan Ruotsin hallitus perusteli tuen lakkauttamispäätöstä sillä, että bensiini- ja dieselautojen kustannukset ja sähköauton tai ladattavan hybridin kustannukset alkavat olla keskenään yhteneväiset.

Eettisesti hyväksyttävämpää autourheilumuotoa odotellessa – sähköautourheilun näkymät

sähköautourheilu

Autourheiluun yhdistetään perinteisesti valtava pauke ja pärinä, mutta lähes äänettömien sähköautourheilun myötä tämä jäisi vähitellen jopa tyystin historiaan.Siirtymäaikaa moiseen mullistukseen on kuitenkin vielä jäljellä, eikä kaikissa sarjoissa tulla kilpailemaan sähköautoilla ainakaan lähivuosina. 

Entistä ekologisempaa autourheilua odotellessa aikaa voi tappaa mainiosti nettikasinoilla, joista monet tarjoavat myös autoaiheisia kolikkopelejä. Kysymys kuuluukin: Mikä on paras pikakasino, jolla pelata muun muassa Leander Gamesin Rally Slotia, Microgamingin Monster Wheelsiä tai Racing for Pinksiä? Eikä unohtaa sovi tietenkään NetEntin legendaarista Drive: Multiple Mayhemia tai Quickspinin supervauhdikasta Wild Chase Tokyo Gota.  

Autourheilun sähköistyminen on kuitenkin edessä ennemmin tai myöhemmin, ja asian parissa on puurrettu jo vuosia. Sähkömoottorein ja -akuin kulkevilla Formula E -autoilla alettiin nimittäin kisata jo vuonna 2014. 

Sähkövoimaa on kehitettävä vielä rutkasti, sillä sen soveltaminen rallin MM-sarjaan ei ole mahdollista aikaa vievien erikoiskokeiden, jotka ovat nykyisille akuille ylivoimaisen pitkiä, vuoksi.  Malleja viilataankin jatkuvasti ja paineet uudempien, kustannustehokkaampien ja kestävämpien ratkaisujen löytämiseksi ovat valtavat.