
Tesla on ollut todellinen edelläkävijä sähköautojen markkinoilla, ja samalla siitä on tullut yksi sijoittajien lempikohteista. Yhtiön autot ovat perinteisiin bensiinikäyttöisiin autoihin verrattuna ympäristöystävällisiä, mutta esittelevät myös viimeisintä teknologiaa. Tuotekehitys näkyy ajomukavuutena ja turvallisuutena, kun auto tarkkailee ympäristöä ihmisen lisäksi.
Vaikka Teslan osake on kokenut arvon heilahteluita viime aikoina, on se ollut kaikkiaan tuottoisa sijoituskohde. Vielä joitain vuosia sitten sähköautojen tulevaisuus vaikutti kyseenalaiselta, mutta nykyään niiden nähdään olevan varteenotettava mahdollisuus.
Tulevaisuuden teknologiaan sijoittamisessa on kuitenkin aina oma riskinsä, mikä tekee Teslasta erityisen suositun kohteen rahapelaajille. Moni rahapelaaja on tottunut epävarmuuteen ja korkeaan riskitasoon, eikä kiinnostavia osakkeita siksi kaihdeta.
Sijoittamisessa ja rahapelaamisessa on aina mukana riski
Rahapelaamisessa ja sijoittamisessa on paljon yhtäläisyyksiä, ja siksi ne kiinnostavat samaa kohderyhmää. Suurin yhteys näiden kahden välillä on riski, joka kuuluu olennaisesti sekä rahapelaamiseen että osakkeisiin sijoittamiseen.
Molemmissa on mahdollista saada omalle rahalle voittoja. Mitään takeita siitä ei kuitenkaan ole, ja panoksena käytetyn rahan voi menettää kokonaan. Asian on tärkeä olla selvä ennen osakemarkkinoille ryntäämistä.
Rahapelit perustuvat suurimmaksi osaksi sattumaan, eikä voittojen mahdollisuuksiin voi juurikaan vaikuttaa. Sääntöön on kuitenkin poikkeuksia, sillä esimerkiksi pokerissa ja vedonlyönnissä myös omilla taidoilla on vaikutusta lopputulokseen.
Sijoittamisessa riskin suhteen ei kannata luottaa pelkästään tuuriin, ja valinnat sijoitusten kohteena olevista osakkeista tehdään harkinnan perusteella. Tarkinkaan pohjatyö ei kuitenkaan poista riskiä kokonaan, ja markkinoiden heilahtelut kuuluvat olennaisesti sijoittamiseen. Eteen voi tulla yllättäviä tilanteita, joita kokenutkaan sijoittaja ei osakkeita ostaessa ole osannut huomioida.
Korkea volatiliteetti mahdollistaa isommat tuotot
Sijoittamisessa ja rahapeleissä käytetään samaa sanastoa, ja sekä osakkeen arvoa että kolikkopelien voitonmaksua kuvaillessa puhutaan volatiliteetista.
Volatiliteetti tunnetaan myös nimellä varianssi, ja sillä tarkoitetaan riskitasoa. Kun volatiliteetti on korkea, riski on suurempi. Matalampi volatiliteetti tarkoittaa pienempää riskiä – mutta riski ei silti poistu kokonaan.
Kun katsotaan esimerkiksi https://www.kasinohai.com/online-casino -sivulle listattujen nettikasinoiden pelivalikoimaa, niiltä löytyy tuhansia erilaisia kolikkopelejä. Slotit eroavat näkyvimmin toisistaan teeman suhteen, mutta myös niiden muissa ominaisuuksissa on vaihtelua. Volatiliteetiltaan kolikkopelit jaotellaan matalan, keskitason ja korkean varianssin peleihin.
Korkean volatiliteetin peleissä osutaan maksaviin yhdistelmiin harvemmin, mutta niissä on mahdollisuus suurempiin voittokertoimiin. Matalan volatiliteetin peleissä voittoyhdistelmiä kerätään useammin, mutta niistä puuttuvat kaikkein suurimmat voittokertoimet. Keskitason volatiliteetin peli on jotain näiden kahden ääripään väliltä.
Osakkeita voidaan kuvata samalla tavalla. Korkean volatiliteetin omaavan osakkeen arvo vaihtelee paljon, mutta onnistuneet sijoitukset voivat tuoda isompia voittoja. Riski on kuitenkin suurempi, ja osakkeisiin panostetut varat voi menettää.
Kun kyseessä on vakaa osakeyhtiö, ei osakkeen arvo koe suurta vaihtelua. Toisaalta arvonnousu ja siten mahdolliset voitot jäävät pienemmiksi. Tesla aloitti korkean volatiliteetin kohteena, mutta sijoittuu nykyään enemmän keskitason kastiin.
Teknologian kehitys keskiössä sekä netin rahapeleissä että Teslan toiminnassa
Teslaa ja nettikasinoita yhdistää sekin, että molemmat ovat teknologian suhteen edelläkävijöitä.
Valitsi kuluttaja minkä tahansa Teslan automalleista, ovat sen teknologiset ratkaisut täysin omalla tasolla muihin autoihin verrattuna. Teslat ovat jo hyvin lähellä itse ohjautuvia autoja, vaikka myös kuskin panosta ohjaukseen edelleen vaaditaan.
Autoissa on pelaamisen ja elokuvien katsomisen mahdollistavat näytöt, jotka tekevät muiden matkustajien matkasta mukavaa. Kuljettajat puolestaan arvostavat mahdollisuutta antaa auton suunnitella reitin sopivat latausasemat huomioiden.
Teslojen turvallisuusominaisuudet havaitsevat muut autot ja jalankulkijat, ja reagoivat yllättäviin tilanteisiin kuskia nopeammin. Auto osaa jopa pysäköidä itse taskuparkkiin, mikä tarkoittaa kaupunkiajossa yhtä huolta vähemmän.
Myös nettikasinoiden jatkuva suosio on edellyttänyt suuria kehitysaskeleita teknologian osalta. Aluksi pelattavana oli vain muutamia kymmeniä pelejä, nykyään valikoimissa on tuhansia vaihtoehtoja. Kolikkopelien rinnalle on tullut toimiva livekasino, jossa pöytäpelien äärelle päästään oikean jakajan kanssa.
Kehitys näkyy vahvimmin mobiilissa, sillä kaikkia pelejä voi pelata tietokoneen lisäksi kännykällä. Maksutapojakin on kehitetty mobiiliystävällisemmiksi, ja tilin avaaminen on mahdollista verkkopankkitunnuksilla.
Sekä Tesla että nettikasinot ovat ennakkoluulottomasti ottaneet valikoimiinsa kryptovaluutat. Markkina-alueesta riippuen Tesla mahdollistaa uuden auton ostamisen Dogecoineilla. Nettikasinoilla toimivat muun muassa Bitcoinit, Litecoinit ja Etherit.
Sähköautot ovat tulevaisuus – Tesla suunnannäyttäjänä
Tesla on perustettu vuonna 2003, eivätkä yhtiön alkuvuodet olleet helppoja. Yritys kävi läpi useita rahoituskierroksia sähköautoja kehittäessään, ja välillä julkisuudessa huhuttiin jopa rahojen loppumisesta.
Vuonna 2020 Tesla kuitenkin nousi maailman arvokkaimmaksi autonvalmistajaksi. Riskien ottaminen ja paineensietokyky kannatti, sillä Teslan autot ovat nykyään poikkeuksellisen edistyneitä ja markkina-arvo hyvä Elon Muskin aiheuttamista imago-ongelmista huolimatta.
Innovaatiot eivät ole suinkaan loppuneet, ja seuraavaksi yhtiön suunnitelmissa on täysin itseohjautuva taksi. Sen suunnitellaan olevan hinnaltaan kohtuullisen huokea, mikä mahdollistaisi automaattitaksin tuomisen kaupunkiliikenteeseen.
Kilpailu on kuitenkin aiempaa kovempaa, eikä Tesla ole enää ainoa toimija markkinoilla. Nimi tunnetaan kuitenkin edelleen suunnannäyttäjänä, jota muut valmistajat seuraavat.
Nettikasinot toimivat samalla periaatteella. Ne ottavat valikoimiinsa teknologisia innovaatioita ensimmäisten joukossa – joskus riski palkitaan, joskus uusi kasino joutuu sulkemaan ovensa. Samat pelaajat ovat usein kiinnostuneita teknologiasta, ja siksi Teslan osakkeet voivat kiinnostaa heitä enemmän kuin muita sijoittajia.
Vastuullisuus tärkeää sijoittamisessa ja rahapeleissä
Oli kyseessä netin rahapelit tai Teslan osakkeisiin sijoittaminen, on vastuullisuus tärkeä osa molempia. Omaan talouteen nähden liian suuria riskejä ei kannata ottaa, koska mukana on aina panoksen tai sijoituksen menettämisen mahdollisuus.
Niinpä osakkeisiin sijoitetaan vain sellaisia varoja, joiden menettäminen ei kaada taloutta. Pikavoittojen sijaan haetaan pidempiaikaisia tuottoja suuria arvon heilahteluita välttäen.
Rahapeleihin liittyy sama mahdollisuus panoksen menettämisestä, joten budjetti on hyvä suhteuttaa omaan tulotasoon. Sekä sijoittaminen että pelaaminen täytyy nähdä ensisijaisesti viihteenä, joka ei takaa isoja voittoja tai vakaata tulonlähdettä.