Ostoslistalla Tesla vanteet

Tesla vanteet

Kun omaan autoon halutaan uutta ilmettä, voi pelkällä vanteiden hankinnalla saada suurta eroa aikaisempaan. Vaikka vanteet ovat suhteesssa melko pieni osa autoa, voi erilaisilla vanteilla saada kuitenkin aivan erilainen tyyli. Mietitään vaikkapa huomaamattomien, melko perusvanteiden ja upeasti kiiltävien, kromipinnoitettujen vanteiden eroa. Tyylejäkin on olemassa todella paljon, joten valitsemalla persoonalliset vanteet saa autoonkin tuotua omaa persoonallisuutta.

Vanteiden vaihto liittyy tyylin muutoksen lisäksi myös ajokauteen. Tällä tarkoitamme kesää ja talvea. Talvella vanteet saattavat hyvinkin olla aika ajoin lumen peitossa ja ne altistuvat tiesuolalle, kun taas kesällä näitä ongelmia ei ole, vaan vanteet ovat hyvinkin esillä.

Jo Teslan alkuperäiset vanteet ovat monen silmään tyylikkäät ja aina niiden vaihtoon ei olekaan välttämätöntä tarvetta. Teslan suosio automerkkinä on kasvanut ja kasvaa edelleen kovaa vauhtia. Ne on suunniteltu nykyaikaisesti niin tekniikan kuin muotoilunsakin osalta ja siistit vanteet kuuluvat yleensä kauppaan. Autot ovat arvokkaita, joten autolaina on monelle hyvin varteenotettava vaihtoehto auton hankinnassa.

Jos olet aikeissa vaihtaa Teslaasi uudet vanteet, lue eteenpäin siitä, mitä kaikkea ottaa huomioon vanteiden vaihdossa.

Vanteiden osto-opas

Olennaisinta vanteiden ostossa on renkaan ja vanteen koko. Jos ostat renkaat, joissa vanteet ovat kiinni, ei sinun tarvitse huolehtia kuin vanteiden yhteensopivuudesta autoosi. Jos taas sinulla on renkaat, mutta haluat vaihtaa pelkät vanteet, tulee niiden sopia toisiinsa. Teslaan on saatavilla valmiita rengaspaketteja sekä tietysti myös erikseen renkaita ja vanteita.

Vanteita ostaessa kannattaa ottaa huomioon myös maasto, jossa autolla ajetaan eniten. Mikäli alla on yleensä tasainen asfaltti, voi alle käydä mitkä tahansa vanteet. Mutta mikäli autolla ajetaan eniten rosoista hiekkatietä, jolla saattaa olla paljonkin töyssyjä ympäri vuoden, tulee kiinnittää huomiota kestävyyteen. Huomion arvoista on myös se, oletko valmis laittamaan rahaa vanteisiin, jotka tulevat kulumaan mm. kiveniskuista ja töyssyistä.

Materiaali onkin tärkeä valinta varsinkin silloin, kun auto ja vanteet joutuvat usein rasitukselle. Teräsvanteet ovat kestävä vaihtoehto kovalla rasituksella olevalle autolle. Nykyään myös kevytmetallivanteista saadaan kestäviä käyttämällä tiettyä metallisekoitusta vanteiden valmistuksessa.

Teräs- ja kevytmetallivanteiden erona on jo pelkkä paino. Teräs on se perinteisin vannemateriaali. Sitä on käytetty jo kautta aikojen vanteiden valmistukseen. Se on materiaalina vahvaa ja kestävää, mutta sen miinuspuolina on melko yksipuolinen muotoilu. Teräsvanteille ominaista ovat ilma-aukot, jotka on porattu vanteen ulkosyrjään. Näiden tarkoituksena on mm. viilentää jarruja. Teräsvanteita pölykapseleineen kuitenkin harvemmin näkee Teslan alla.

Kevytmetallivanteet ovat nykyään hyvin suosittuja mm. niiden helpomman muokattavuuden vuoksi. Niinpä materiaalista voidaan valmistaa minkämuotoisia vanteita tahansa ja niinpä tyylitietoiset vanneostajat kääntyvätkin nimenomaan kevytmetallivanteiden myyjien puoleen. Saatavilla on lähes loputon kirjo erilaisia designeja ja väri- ja viimeistelyvaihtoehtoja.

Vannemerkkejä on olemassa paljon ja osa autoharrastajista suosivatkin tietyjä merkkejä niiden todetun laadun vuoksi. Esimerkiksi BBS on useita kymmeniä vuosia olemassa ollut vannevalmistaja. Se on erikoistunut kilpavanteisiin. Kyseessä on saksalainen laatumerkki. Brock on myöskin saksalainen valmistaja. Alutec valmistaa Saksassa laadukkaita alumiinivanteita. Saatavilla on paljon muitakin vannemerkkejä, joihin kannattaa tutustua silloin, kun vanteiden valinta on ajankohtaista.

Minkä kokoiset vanteet omaan autoon

Kun omaan autoon etsitään vanteita, niiden koko on toki yksi olennaisista mietittävistä asioista. Toki ensimmäinen asia on vanteen koon sopivuus renkaan kokoon. Vanteen koko vaikuttaa hyvin paljon myös auton ulkonäköön. Autoosi sopivan rengaskoon voit tarkistaa auton rekisteriotteesta, johon on usein merkitty vaihtoehtoisia rengaskokoja.

Kun etsit vanteita, kiinnitä huomiota aivan ensimmäiseksi renkaiden kokoon. Jos sinulla on valmiiksi esimerkiksi 19-tuumaiset renkaat, tulee vanteiden olla samaa kokoa. Koon voi yleensä valita kätevästi suoraan vanteita myyvän verkkokaupan rajausasetuksista.

Mistä ostaa vanteet

Vanteita voi etsiä kätevästi verkkokaupoista. Verkkokauppojen helppoutena on se, että niistä voi yleensä valita aivan aluksi halutut speksit, kuten vanteen materiaali, koko, väri ja hintaluokka. Nämä auttavat löytämään halutut vanteet nopeasti. Verkkokauppojen helppoutena on myös mahdollinen kotiinkuljetus. Jos haluat säästää kuluissa, on vanteiden osto mahdollista tietenkin myös suoraan liikkeestä. Asiakkaalle helpointa on asioida palvelupisteessä, joka tarjoaa renkaiden ja vanteiden myynniin, renkaan vanteelle asentamisen sekä lopullisen renkaanvaihdon asiakkaan autoon. 

Tirendo.fi

Verkkokaupoista esimerkiksi tirendo.fi myy vanteita eri automerkeille. Vannehaku toimii kätevästi valitsemalla aluksi oman auton merkin ja mallin ja muut tiedot. Tämän jälkeen verkkokauppa näyttää kaikki ne vanteet, jotka sopivat kyseiseen autoon.

Renkaatvaihtoon.fi

Myös renkaatvaihtoon.fi myy vanteita. Kauppa tarjoaa asiakkailleen nopeat toimitukset ja useita eri maksutapoja. Sivustolta löytyy vannehaku, johon syötetään oman auton tiedot. Verkkokauppa antaa hakutuloksina vanteet, renkaat sekä rengaspaketit.

Skruvat.fi

Skruvat.fi tarjoaa myös rengas- ja vannehaun. Hausta voi valita Teslan mallin, jonka jälkeen pääsee selaamaan tarjolla olevia vanteita ja renkaita.

Gummihuset.fi

Gummihuset.fi tarjoaa kätevän hakutoiminnon sekä selkeät hakutulokset, joiden joukosta voi valita omat vanteet.

Kaikki edellä mainitsemamme verkkokaupat toimivat siis kutakuinkin samalla periaatteella eli voit selata saatavilla olevia vanteita ja valita niistä mieluisimmat.

Vanteiden hintaerot

Vanteiden hintaerot

Vanteilla, kuten millä tahansa muillakin autonosilla, on hintaeroja. Erot liittyvät mm. vanteiden materiaaliin, merkkiin, vanteen ominaisuuksiin jne. Vanteiden erikoiskäsittelyt tuovat lisähintaa. Jos verkkokaupoissa halutaan selata tietyn hintaluokan vanteita, on tämä hyvin usein mahdollista

Vaikka vanteita voikin usein selata hintaluokan mukaan, ei niitä kannata aina valita pelkän hinnan perusteella. Kuten edellä mainitsimme, vanteiden tulee aina sopia ajoon eli niiden tulee kestää ajonaikaisen rasituksen.

Tesla on monelle se paras sähköauto ja jo tämän ansiosta lisävarusteita, kuten Teslaan sopivia vanteita, on tarjolla runsaasti. Oman auton saa omaan tyyliin sopivaksi muutamilla muutoksilla.