Kannattaako Teslan osakkeita(TSLA) ostaa ja mikäli kyllä, miksi?

Päivitetty: 1.7.2023

Teslan superlatuuri

Tesla on autovalmistajana erikoistunut sähköautojen suunnitteluun, kehittämiseen, valmistukseen sekä myyntiin.

Teslan perusti vuonna 2003 joukko insinöörejä, jotka halusivat todistaa sähköautojen kykenevän täysin samaan kuin polttomoottorilla toimivat autot. Nykyisin Tesla valmistaa sähköautojen lisäksi myös energian tuotanto- ja varastointituotteita, joista tunnetuimmat ovatkin Powerwall sekä Solar Roof.

Vaikka Tesla valmistaakin myös energian tuotantoon ja varastointiin käytettäviä tuotteita, on autojen myynnin osuus vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla ollut huimat 85% prosenttia. Tästä voimmekin siis huomata, että autot ovatkin Teslan menekkituote, eikä aivan turhaan.

Kannattaako Teslan osaketta (TSLA) kuitenkaan ostaa, ja mitä pohdiskelussa tulisi ottaa erityisesti huomioon?

Osake

Tesla julkistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin se tarjosi 13,3 miljoonaa osaketta 17 dollarin hintaan. Tällä hetkellä Teslan osake on huimat 2000 dollaria, joka tarkoittaa yli 10 000 prosentin kasvua.

Vaikka numeroissa tämä kasvu vaikuttaa erittäin vakuuttavalta, tie ei ole aina ollut erityisen helppo etenkään sijoittajille.

Teslan tarina onkin erittäin epävakaa; sen takana on historia noudattamattomista valmistusajoista ja toimitusjohtaja Elon Muskin kyseenalaisista twiiteistä.

Huolimatta esimerkiksi Wall Streetin asiantuntijoiden myönteisestä suhtautumisesta Teslan osakkeisiin, on muistettava osakkeiden huima, yli 230% nousu vuoden aikana. Ilmoitettuaan toisen vuosineljänneksen tulokset heinäkuun lopulla, monet sijoittavat saattoivatkin kysyä itseltään: ”Tulisiko minunkin ostaa vihdoin ja viimein Teslan osake?”. Ennen osakkeen ostamista kannattaa kuitenkin pohtia alla olevia asioita:

  • Mikä Tesla on?
  • Ostamisen hyödyt
  • Ostamisen haitat
  • Ja mikä tärkein: Tulisiko minun ostaa Teslaa?

Mikä Tesla on?

Tesla on tällä hetkellä arvoltaan maailman suurin autovalmistaja, jonka markkina-arvo on yli 250 miljardia dollaria ohittaen näin esimerkiksi tunnetun Toyota, Hondan sekä General Motorsin. Myös kasvunäkymien suhteen Tesla on voittanut kaikki vanhemmat kilpailijansa.

Vaikka kilpailevat yritykset ovatkin pyrkineet panostamaan yhä enemmän täyssähköautoihin, on Tesla edelleen hallitseva nimi näillä markkinoilla.

Toisen vuosineljänneksen aikana yritys ilmoitti, että seuraava Teslan Gigafactory- toimipaikka tullaan perustamaan Yhdysvaltojen Texasiin. Miljardin dollarin tehdasta tullaan käyttämään muun muassa Tesla Cybertruckin, Tesla Semin sekä Model 3 ja Model Y– mallien valmistukseen. Myös Texasin hallituksen Greg Abott suhtautui ilmoitukseen hyvinkin myöntävästi, ja kutsui Gigafactorya.

Tesla Model 3 Voys

seuraavan sukupolven innovaatioiden kulmakiveksi

Vaikka COVID-19 pandemiasta johtuvat Shanghain tehtaan tuotantolinjan häiriöt näyttivät ensin syrjäyttävän Teslan korkeat tavoitteet tältä vuodelta, nousi yritys yllättävää tahtia ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Tesla ylitti odotukset toimittamalla yli 90 800 autoa toisella vuosineljänneksellä, ja kaiken kaikkiaan toimitukset lisääntyivät vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla noin 13% viime vuoteen verrattuna. Myös 6,04 miljardin dollarin liikevaihto ylitti alkuperäisen 5,2 miljardin dollarin odotukset. Tesla ansaitsi myös 104 miljoonaa dollaria nettotuloja, tai 50 senttiä osakkeelta, kun taas viime vuoden toisella neljänneksellä tappio oli 408 miljoonaa dollaria, 2,31 dollaria osakkeelta.

Teslan osakkeiden ostamisen hyvät puolet

Vähittäissijoittajat rakastavat Teslaa.

On vaikeaa olla innostunut yrityksestä, jonka johtajana toimii visionääri Elon Musk. Teslan lisäksi Musk omistaa myös SpaceX:n, joka valmistaa muun muassa raketteja sekä rakettimoottoreita. Muskin tavoitteena onkin sähköautojen ohella vähentää myös avaruuslentojen kustannuksia, ja lopulta saada ihmiskunta asutettua Marsiin.

Elon Musk on tunnettu myös villeistä tempauksistaan; hän esimerkiksi herätti huomiota vuoden 2018 alkupuolella kiinnittämällä punaisen Teslan SpaceX- rakettiin, joka myöhemmin laukaistiin edelleen avaruuteen.

Teslaa on usein kritisoitu autojen valmistuksen myöhästymisistä, mutta esimerkiksi Model Y ajoneuvojen toimitus aikaistui huomattavasti. Vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä Model Y lisäsi siis voittoa Teslan tulokseen, ja osakkeiden nousua havaittiin myös Teslan ilmoittaessa toimittavansa yli 90 000 ajoneuvoa toiselle vuosineljännekselle. Tämä luku ylitti Wall Streetin odotukset etenkin taloudellisen taantuman aikana.

Toisen vuosineljänneksen luvut olivat ”erittäin vahvat”, totesi kuljetusjohtaja Alyssa Atman MarketWatchille.

Tesla näyttää liikkuvan nopeasti tehden nopeita päätöksiä, eivätkä he pelkää epäonnistumisia. Tämä osoittaa joustavuutta etenkin epävarmoina aikoina.

Shanghain tehtaalla aloitetaankin Model Y ajoneuvojen toimittaminen vuonna 2021, eli samana vuonna, jolloin yritys aloittaa uuden Tesla Semi:n käyttöön. Myös tuleva Texasin Gigafactory on suurin, 2000 hehtaarin tehdas, jonne Tesla on ilmoittanut palkkaavansa noin 5000 työntekijää.

Tesla Model Y

Autojen nopea tuotanto, hyvä jalansija Kiinassa, uusi Gigafactory ja maailman suurimmat sähköajoneuvojen markkinat ovat voittava yhdistelmä Teslalle ja tämän pitkäaikaisille sijoittajille.

Miinuspuolet

Teslaa on usein kutsuttu kiistanalaisimmaksi osakkeeksi Wall Streetillä.

Viimeaikaisista menestyksistä huolimatta, vallitsee Wall Streetillä yksimielinen mielipide: TSLA:n osake on yliarvostettu.

Michiganin yliopiston Ross kauppakorkeakoulun professori Erik Gordon tiivisti eräitä Teslan ongelmia seuraavasti:

Luvattuja määräaikoja ei noudateta, sekä valmistusongelmat ovat yhä olemassa. Se on erittäin korkea riski.

Toimitusjohtaja Elon Musk aiheuttaa myös usein huomiota persoonallisuudellaan, ja joskus tämä myös varjostaa hänen johtaman yrityksensä menestystä.

Musk on esimerkiksi twiitannut yli 36 miljoonalle seuraajilleen Teslan osakekurssin olevan liian korkea. Tämä aiheutti tietenkin huomattavan pudotuksen Teslan osakkeisiin.

Koska virustapaukset yhä lisääntyvät Yhdysvalloissa, pandemian vaikutukset saattavat vaikuttaa negatiivisesti tulevaisuuden tuotantoon. Tesla on tähän mennessä joutunut esimerkiksi leikkaamaan palkkoja sekä irtisanomaan kausittaisia työntekijöitä, kun tuotanto Fermontin tehtaalla tilapäisesti supistettiin.

Kysyntä ei ole meidän ongelmamme. Meillä on joitain tuotanto- ja toimitusketjun haasteita, joita yritämme ratkaista

Musk kertoi.

Vaikka Teslan kapasiteetti yltäisi 500 000 toimitukseen kuten Musk lupasi, yritys on tunnustanut vaikeudet ja myöntänyt, ettei se mahdollisesti pysty täyttämään tätä tuotannon keskeytyksien vuoksi.

Tulisiko minun siis ostaa Teslan osaketta?

Teslan osakkeet ovat kokeneet varsinaisen vuoristoradan, mutta 2019 loppuvuodesta ajo muuttui sijoittajien kannalta huomattavasti mukavammaksi.

Musk aloitti yhtiön toisen vuosineljänneksen puheen sanomalla:

En ole koskaan ollut optimistisempi tai innostuneempi Teslan tulevaisuudesta.

Elon Musk

Koska yritys juhlii uusia virstanpylväitä kannattavuudessa ja osakkeissa, jatkuu lähitulevaisuudessa osakkeiden matka yhä ylöspäin.

Yhtiö on avannut tuotantolaitoksen Kiinassa, sekä Saksan vuonna 2021 perustettava tehdas ottavat varmasti osan taakoista pois Fremontin tehtaalta, kuten myös Texasin uusi Gigafactory.

Tesla on tehnyt tuotannostaan virtaviivaista, joka on parantanut niin tulosta kuin liikevaihtoakin, eikä hidastumisesta ole tietoakaan. Jos Tesla pystyy saavuttamaan toimitustavoitteensa ja pitämään toimitusjohtajansa twiitit kurissa, yritys oletettavasti menestyy edelleen vuoden 2020 jälkipuoliskolla.

Jaa tämä artikkeli:

Suosittuja artikkeleita:​

Sisällysluettelo

Sähkövertailu
Sähkövertailu.fi:n tarkoituksena on auttaa suomalaisia vertailemaan sähkösopimuksia, jotta he voivat löytää itselleen parhaan sähkösopimuksen ja saada samalla selvää säästöä.