Tesla perustaja palasi aiempaan tarjoukseen ostaa Twitter

Päivitetty: 11.10.2022

Elon Musk ja Twitter

Tapahtumat Twitterin sekä Elon Muskin ympärillä tiivistyvät oikeudenkäynnin lähestyessä.

Twitter vs Elon Musk oikeudenkäynnin tuomari on todennut, että tapaus etenee 17. lokakuuta oikeuteen, koska kumpikaan osapuoli ei ole pyytänyt lykkäystä.

Molemmat osapuolet ovat käyneet kallista oikeudellista taistelua jo useiden kuukausien ajan, jossa Twitter on syyttänyt Elon Muskia vilpillisyydestä, kun taas Musk on syyttänyt Twitteriä harhaanjohtamisesta. Twitter haluaa, että kauppa saadaan päätökseen ennen kuin pyytää lykkäystä oikeudenkäyntiin.

Teslan toimitusjohtajan asianajajien Twitterille lähettämässä kirjeessä ehdotetaan kaupan saattamista loppuun sillä ehdolla, että oikeudenkäyntiä lykätään ja odotetaan velkarahoitukseen liittyvien seikkojen selkiytymistä. Syyskuussa pankit, mukaan lukien Bank Of America, kärsivät noin 600 miljoonan dollarin tappiosta, jolloin niiden täytyi myydä velkaa alennuksella. Siitä huolimatta Morgan Stanley sekä muut rahoituskonserniin kuuluvat pankit ovat sitoutuneet maksamaan velan Twitter-ostosta. Kauppasopimuksessa todetaan, että velkarahoitus ei ole kaupan toteutumisen ehto. Mikäli velkaa ei jostain syystä myönnettäisikään, Musk voisi laittaa pikakasinot hakuun ja kokeilla onneaan pikakasinoja.com sivustolla, jos vaikka voittaisi rahat Twitterin ostamiseen.

Boston Collegen lakikoulun professori Brian Quinn toteaa, että ainoa tekijä joka voi suista velkarahoituksen on Twitter itse, jos yrityksen arvo vahingoittuu niin merkittävästi, että se tekee sopimuksen mitättömäksi. Musk on kanteessaan vastannutkin, että Twitterin roskapostitileihin liittyvä ongelma aiheuttaisi tällaisen haitan.

Lykätäänkö oikeudenkäyntiä?

On kuitenkin spekuloitu, että Twitter on tehnyt jo eleen lykätäkseen oikeudenkäyntiä. Twitterin asianajajien oli tarkoitus kuulustella Elon Muskia, mutta se lykkääntyi. Tämä todistuspuheenvuoro liittyy oikeudenkäynnin valmisteluun. Ilmassa on myös kysymys, miksi Twitter ei hyväksy Muskin tarjousta? Täytyy muistaa, että Elon Musk on jo allekirjoittanut virallisen sopimuksen Twitterin ostosta, josta yritti sittemmin luopua.

Elon Musk haluaa Twitterin luopuvan oikeustoimistaan

Musk vaatii ehtona kaupan toteutumiselle sen, että Twitter luopuu oikeustoimistaan. Hän on valmis ostamaan yhtiön alun perin tarjoamallaan kauppahinnalla. Musk teki ostotarjouksen yhtiöstä huhtikuussa. Hän kuitenkin myöhemmin yritti vetäytyä tarjouksestaan vedoten Twitterin toimintaan.

Twitter vs Elon Musk

Tuleeko tapauksessa loppujen lopuksi olemaan voittajaa? Elon Musk on tunnettu isoista investoinneistaan, eikä Twitterin ostaminen ole poikkeus tähän. Twitterin osake nousi räjähdysmäisesti, kun kaupankäynnistä tuli julkinen tieto. Sen sijaan tällä hetkellä Teslan osakkeita on myyty yli seitsemällä miljardilla dollaria Muskin varautuessa pakko-ostoon.

Alkujaan Elon Musk perusteli Twitterin ostoaan sananvapaudella. Hän on kritisoinut Twitteriä käyttäjiensä sananvapauden rajoittamisesta. Hänen tarkoituksenaan oli ”vapauttaa” Twitter. Twitterin hallitus ei tästä ollut mielissään vaan pitivät tätä vihollisen yritysvaltauksen yrityksenä.

Osakkeenomistajat suhtautuivat kaksijakoisesti Muskin tarjoukseen. Jotkut heistä olivat mielissään uusista tuulista somemaailmassa, mutta osa taas piti tätä ostoa huomionhakuisena trollausyrityksenä.

Muskin oli tarkoitus maksaa yrityskaupoista itse 20 miljardia dollaria ja 25 miljardia dollaria tulisi investointipankkiirien rahoittamasta lainasta. Lainan ollessaan näin suuri, pankit ovat luonnollisesti halunneet lainalle vakuuksia. Vakuutena Musk on antanut omia osakkeitaan sähköautovalmistaja Teslasta.

Syyt kaupan purkuun

Syy miksi Musk haluaa purkaa kaupat on hänen mukaansa se, että Twitter on ilmoittanut bottitilien määräksi noin viisi prosenttia, eikä Musk pidä tätä uskottavana. Kesäkuun alussa Musk uhkasi ensimmäisen kerran peruvansa kaupat jos Twitter ei julkista bottitilien todellista määrää. Heinäkuussa tämä uhkaus toteutettiin, sillä mies uskoi Twitterin rikkoneen räikeästi kauppaan liittyvää sopimusta antamalla valheellista tietoa.

Twitter kuitenkin ilmoitti haastavansa Elon Muskin oikeuteen ja pakottamaan tämän maksamaan kauppasumman.

Elokuussa yhdysvaltalaisessa mediassa julkaistiin lausunto, jonka entinen Twitterin turvallisuuspäällikkö oli antanut. Tämän lausunnon mukaan Twitter on salannut räikeästi puutteita turvallisuudessa sekä aliarvioinut roskatilien määrää. Twitter on luonnollisesti kiistänyt nämä syytökset.

Kumpi on todennäköisempi voittaja?

Asiantuntijat ovat spekuloineet paljon sillä, että Twitterin mahdollisuudet voittaa oikeudessa ovat huomattavasti paremmat kuin Elon Muskilla. Kauppakirjassa kuitenkin todetaan, että kauppa voidaan purkaa jos Twitterille tapahtuu jotain, mikä merkittävästi vaikuttaa yrityksen pitkän aikavälin liiketoimintaan.

On spekuloitu myös sitä, että jos Musk voittaa, hän voisi irtautua sopimuksesta maksamatta mitään. Tätä ei kuitenkaan pidetä todennäköisenä vaihtoehtona.

Musk voi myös päästä teoriassa irti sopimuksesta maksamalla miljardin dollarin sopimussakon, joka on pieni raha maailman rikkaimmalle miehelle. Twitterillekään tämä summa tuskin hymyä kasvoille toisi.

Oikeus voisi todennäköisesti kääntyä Twitterin kannalle ja pakottaa Muskin maksamaan 44 miljardin dollarin kauppasumman, joka olisi Twitterille tietenkin positiivinen asia. Mutta minkälaiseen tilanteeseen se ajaisi yrityksen työntekijät?

Mikään näistä lopputulemista ei ole kovinkaan hyvä. Yksi tärkeä kysymys on myös se, että haluavatko pankit myöskään rahoittaa lainaa yrityskauppaan, jonka ostaja on ilmoittanut haluavansa perääntyä?

Twitterin osakkeenomistajat ovat myös haastaneet Twitterin oikeuteen siitä, että heidän mielestään alkuperäinen kauppahinta oli liian matala. On siis epätodennäköistä, että Musk saisi ostettua yritystä pienemmällä kauppahinnalla.

Näistä voidaan siis päätellä, että sellaista ratkaisua tuskin saadaan aikaiseksi, mihin kummatkin olisivat täysin tyytyväisiä.

Twitterin tilanne

Twitterin tilanne

Viime kuukausina Twitterin tilanne on heikentynyt huomattavasti siitä, kun yrityskaupoista uutisoitiin ensimmäisen kerran. Musk on julkisella Twitteriin kohdistuneella viestittelyllään ja piloillaan heikentänyt yhtiöön kohdistuvaa luottamusta.

Twitter irtisanoi toukokuussa kaksi yrityksen johtoasemassa työskentelevää henkilöä. Muskin mukaan Twitter maksoi miljoonien dollarien irtisanomiskorvaukset entiselle turvallisuusjohtajalleen, ilmoittamatta asiasta Muskille. Asianajajien mukaan tähän olisi pitänyt saada Muskin suostumus. Twitter myöskin keskeytti rekrytoinnit sekä joutui leikkaamaan menojaan, sillä yhtiö ei onnistunut saavuttamaan tavoitteitaan käyttäjien eikä mainostulojen hankinnassa.

Muskin mielestä myöskin irtisanomiset rikkovat osapuolten välistä kauppasopimusta. Twitterin mukaan he eivät kuitenkaan ole tarvinneet Muskin suostumusta irtisanomisiin tai muutoksiin rekrytoinneissa.

Silloin kun Musk ilmoitti peruvansa yrityskaupat, Twitterin osake romahti yli 11 prosenttia, joka on yksi sen alhaisimmista hinnoista sitten vuoden 2020.

Jos Musk pääsee perääntymään yrityskaupoista Twitterin osakkeenarvo todennäköisesti tulee putoamaan entisestään. Myöskään, jos Musk tulee vastentahtoisesti yrityksen johtoon ei tarkoita sitä, että Twitterin arvo enää nousisi. Haluton ja näin ollen arvaamaton yritysjohtaja ei ole kenenkään eduksi.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Oikeudenkäynnin on määrä toteutua 17. lokakuuta, ellei Twitter hae lykkäystä. Vielä ei ainakaan lykkäystä ole haettu, joten on oletettavaa että oikeudenkäynti tulee toteutumaan. Aikaa toki vielä on, sen takia spekulaatiot käyvätkin kuumana siitä, että pääsevätkö Elon Musk ja Twitter vielä keskenään yhteisymmärrykseen jolloin oikeudenkäyntiä ei tulisi.

Keskinäinen sovinto olisi toki mahdollisesti paras ratkaisu tilanteeseen, jossa kumpikaan ei voi olla täysin tyytyväinen lopputulokseen. Olisiko Twitteriltä kohtuullista luopua vaatimuksistaan vai tulisiko Muskin tyytyä kohtaloonsa ja yrittää kääntää kaupat vielä edukseen, viemällä Twitteriä eteenpäin haluamallaan tavallaan? Kumpi ratkaisuista palvelisi Twitteriä pidemmän päälle paremmin?

Eräs asia mikä ei ole saanut tarpeeksi palstatilaa on se, että mitä jos Musk pakotetaan yhtiön johtoon vasten hänen tahtoaan? Mitä tapahtuu yhtiön nykyisille työntekijöille? Entä mitä tapahtuu yhtiön johtoportaalle? Tuleeko epävarmuus silloin vallitsemaan, kuinka paljon irtisanomisia tulee vai myydäänkö Twitter vaivihkaa eteenpäin seuraavalle ostajalle hinnalla millä hyvänsä? Ilmassa on paljon kysymyksiä. Tuskin tulemme saamaan vastauksia näihin kaikkiin ikinä. Tulevaisuus ei kuitenkaan näytä kovin ruusuiselta Twitterin eikä myöskään Elon Muskin kohdalla.

Jaa tämä artikkeli:

Suosittuja artikkeleita:​

Sisällysluettelo

Sähkövertailu
Sähkövertailu.fi:n tarkoituksena on auttaa suomalaisia vertailemaan sähkösopimuksia, jotta he voivat löytää itselleen parhaan sähkösopimuksen ja saada samalla selvää säästöä.